takaisin

Terve harjoittelu vai epäterve rääkki huippusuoritusten tekemisessä?

Meillä Suomessa on perinne kovasta työnteosta ja lahjakkuuden vieroksumisesta. Kovalla työllä jyrätään läpi harmaan kiven – onneksi Y-sukupolvi (90-luvulla syntyneet) on jo muuttanut ajatteluamme. Lahjakkuus puolestaan on ollut erilaisuutta, poikkeamista massasta, jota on vaikea hyväksyä – sekin on korjaantumassa viimeistään Z-sukupolven (2000-luvulla syntyneet) näyttäessä tietä ja hyväksyessä jokaisen ihmisen erilaisena yksilönä.

Nuoret ovat tulevaisuuden voima

Nuorissa on voimaa ja paljon hyvää, kun heille annetaan mahdollisuus. Mahdollisuudella tarkoitan yleistä hyväksyntää kulkea omia polkuja. Tukea tarvitsee jokainen ja vain yhdessä voi syntyä huippusuorituksia niin yksilönä kuin tiiminä.

Syntyvätkö huippuonnistumiset lahjakkuudella vai kovalla työllä?

Onko kova työnteko tervettä harjoittelua vai epätervettä rääkkiä?

Missä kulkee raja ja mitä kannattaa yrittää?

Nähtävissä on kahtiajakoa nuorten keskuudessa. On nuoria, jotka tyytyvät vähään. He ovat pärjänneet mielestään riittävän hyvin ja saaneet suorituksistaan kiitosta ja kannustusta tarpeeksi. He luottavat lahjakkuuteen, usein tiedostamattaan. Heidän harjoittelunsa saattaa olla terveellä pohjalla, mutta riittääkö se optimaalisen kehityksen saavuttamiseen?

Saavutetaanko huippusuorituksia kovemmalla harjoittelulla vai tuleeko vain ongelmia, ensin mielen ja sitten kehon?

Yksi asia ainakin on varma: Kovalla työnteolla saa aikaiseksi paljon asioita, mutta myös usein päänsärkyä virheistä ja vääristä valinnoista. Kova työnteko tarkoittaa usein reagoimista tilanteeseen heikolla suunnittelulla tai puskemista eteenpäin ilman kirkasta tavoitetta. Kova työ voi sisältää yhtä hyvin myös hyvän suunnittelun ja kirkkaan tavoitteen, jolloin pelkästään kovalla työllä mennään pitkälle.

Missä vaiheessa kova työ muuttuu epäterveeksi rääkiksi?

Vähemmän on enemmän, kun nuori on samaistunut kovaan työntekoon. Kovaa harjoittelevia on vähän, mutta usein he ovat niitä innokkaimpia. Kun mikään ei riitä, balanssia joudutaan etsimään.

Yksilöllisen hyvinvoinnin perusta on liikkumisen, levon ja ravinnon tasapainossa.

Sitä on monin tavoin nostettu esiin ja havainnollistettu, mutta kovalle työntekijälle lepo ja ravinto laahaavat aina perässä. Nuorella se näkyy väsymyksenä ja kehityksen hidastumisena. Silloin kova työ on muuttunut epäterveeksi rääkiksi tai elämässä on liian monta asiaa, rautaa tulessa, jotka nuori haluaa hoitaa hyvin. Niinpä palautuminen jää aina kesken ennen seuraavaa harjoitusta. Sama koskee myös muita elämänvaiheita.

Mitä enemmän ymmärrät, sitä useammin voit tehdä oikeita valintoja

Huippusuorituksen tekemiseen tarvitaan ymmärrystä vaatimustasosta ja sen vaiheittaisesta saavuttamisesta, jotta valintoja on mahdollista kohdistaa oikein työnteon avulla. Terve harjoittelu muuttuu epäterveeksi rääkiksi, mikäli ymmärrys on vajaata tai ei haluta hyväksyä vallitsevaa tilannetta. Väsymystä ei voi muuttaa kehitykseksi kuin lepäämällä. Vammoja ei voi korjata kuin antamalla keholle aikaa parantaa haavat.

Voimme ymmärtää, että terveen harjoittelun ja epäterveen rääkin raja on kuin ulkona vallitseva harmaasävyinen syksy. Ei tosin yhtä synkkä. Huippusuoritusten tekemiseen mahdollisimman optimaalisen kehityksen kautta tarvitaan nuoren omaa mieltä:

Ajattele mitä teet ja miten sen teet?

Kun nuoren saa heräämään ajattelemaan, mitä teen ja miten teen, tekemisen laatu ja taso nousevat välittömästi. Suurin voima on nuoren omassa kokemuksessa. Kokemus siitä, mitä tein ja miten onnistuin. Ymmärrys lisääntyy. Vaikka joskus päätelmä olisi virheellinen, siitäkin oppii enemmän, kuin ilman mitään päätelmiä. En tiedä – ei johda mihinkään.

Vääränlainen päätelmä johtaa mutkan kautta kehitykseen

Itsepäinen ja tavoitteensa korkealle asettava nuori kompastelee matkalla, mutta päämäärä on selvä. Hän palaa kerta toisensa jälkeen epäterveen rääkin koettuaan terveen harjoittelun pariin. Hän on oppinut jälleen jotain lisää ja ymmärtää paremmin rajojaan.

Terveen harjoittelun puolella pysyminen vaatii valmentajalta paljon ymmärrystä ja kokemusta, mutta ilman nuoren omaa kokemusta hänen rajoistaan, hän ei voi oppia. Mitä ei itse koe, sitä on mahdotonta tunnistaa.

Jos valmentaja ohjaa nuoren epäterveeseen rääkkiin tietoisesti valinnastaan, hän ottaa nuoren puolesta riskin, jota voi rinnastaa hyväksikäyttöön.

Valmentajan tehtävä on ohjata balanssiin.

Hyödyntämällä lahjakkuutensa kovalla työllä ja ymmärtämällä, mitä on tekemässä ja miten sen toteuttaa käytännössä, johtaa nuoren väistämättä omiin huippusuorituksiin. Silloin esteet ovat vain hidasteita matkalla.

Käytännössä matka voi olla hyvin kuoppainen

Yksikään vanhempi ei tietoisesti halua kivistä tietä lapselleen tai valmentaja ylimääräisiä juurakoita urheilijalleen. Silti kuoppainen matka on syvällisempi prosessi. Oppimista tapahtuu koko ajan oman kokemuksen kautta, eikä oppimatta jääminen iske vasten kasvoja joskus myöhemmin – ainakaan samalla voimalla.

Esimerkkinä optimaalisesta kehityksestä voimme ottaa nuoren kehittymisen juoksuvauhdissa. Kun harjoitellaan oikealla vauhdilla (alle aerobisen kynnyksen) peruskestävyys kehittyy. Periaatteessa kestävyyspohja kehittyy monipuolisella kestävyysharjoittelulla, eikä siihen välttämättä tarvita paljon juoksemista. Olennaista on, että happi kulkee, eikä lihaksia hapoteta.

Kisavauhtisen juoksun kehittäminen optimaalisesti vaatii enemmän ymmärrystä. Anaerobisen kynnyksen eli happojen muodostumista selvästi nostattavan vauhdin raja on häilyvä. Ymmärtämättömyyttä juostaan vauhtikestävyysharjoitteet, jotka lopulta ratkaisevat kehityksen kisavauhtisessa pidempien matkojen juoksussa, usein liian kovaa eli hapottavina. Silloin kehitetäänkin maksimaalista suorituskykyä vauhtikestävyyden sijaan. Tällaisella harjoittelulla hetkellisesti vauhti voi parantua, mutta pääsääntöisesti juoksuvauhdin taloudellisuus eli rento kovavauhtinen juoksu ei kehity.

Kehittävien juoksuharjoitteiden pitäisi siis tuntua melko helpolta, mikä voi tuntua huippusuorituskykyä tavoittelevasta ja motivoituneesta nuoresta ristiriitaiselta. Laktaattien mittaaminen ohjaa oikeaan vauhtiin.

Pitkäjänteinen kehitys vaatii työnteon säännöllisyyttä, ei kehon ja mielen väsyttämistä

Polarisoidun harjoittelun, joka on tyypillistä hiihtäjille ja suunnistajille, hyödyt ovat lajinomaiset. Lajinomainen suorituskyky saattaa kehittyä jonkin aikaa parhaiten juuri hyvin rauhallisia ja toisaalta erittäin tehokkaita harjoituksia tehden. Pidemmän päälle kestävyysjuoksuvauhdin kehittäminen vaatii kuitenkin säännöllisesti tehtyjä oikeaoppisia eli hapottomia vauhtiharjoituksia. Sen oivaltaminen voi kestää kauan.

Lopulta terve harjoittelu johtaa parempaan suorituskykyyn kuin epäterve rääkki. Mitä aiemmin sen oppii, sitä paremmat mahdollisuudet on löytää oma huippusuorituskyky ja pysyä sillä tasolla pitkään.